Taiken korona-apurahat

Taike rahoittaa 2 900 luovan alan tai kulttuuri- ja taidealan ammattilaisen työskentelyä.

Taiteen edistämiskeskus (Taike) jakoi apurahoja luovien alojen sekä kulttuuri- ja taidealan ammattilaisille, joiden toimeentulo on heikentynyt koronapandemian vuoksi. Rahoituksella ylläpidetään ammattilaisten työskentelyä epidemian aikana sekä varmistetaan toiminnan jatkuminen mahdollisimman joustavasti poikkeustilanteen päätyttyä. Korona-apurahoja jaettiin kaikkiaan 8,7 miljoonaa euroa. Eniten apurahoja jaettiin musiikin alalle. Kaikki apurahat ovat suuruudeltaan 3 000 euroa ja ne on tarkoitettu 1,5 kuukauden työskentelyyn. Minna Tuohisto-Kokko on yksi apurahan saajista.